perjantai 26. helmikuuta 2010

Saturnus-kultti nykymaailmassa

Saturnus-kultti ei ole kadonnut mihinkään, vaan sen on edelleen keskeisessä asemassa maailmassa, joskin verhotusti. Mutta silmänsä avaamalla sen vaikutus on helppo nähdä.

Kun amerikkalainen koululainen valmistuu lukiosta, hän pukeutuu mustaan kaapuun ja nelikulmaiseen päähineeseen. Tämä on tietenkin Saturnus-symboliikkaa, sillä sen väri on musta ja yksi sen symboleista on musta neliö. Valmistuneita kutsutaan nimellä "alumni" eli valaistuneet (Illuminati, Alumbrados) ja tutkinto on englanniksi "degree" eli aste niin kuin vapaamuurareilla (Suomessa puhutaan opintoasteista).



















Näin kuvaa Saturnus-kultin vaikutusta Amerikan oikeuslaitoksessa ja kirkoissa Jordan Maxwell:

Siksi kirkot ja oikeussalit näyttävät nykyään samalta, sillä kun menee kirkkoon, saa istua tuolilla tai penkillä rahvaan kanssa eikä saa astua korkeammalle tasolle. Ei saa mennä portista sisään eikä pikkuovien läpi, vain pappi voi mennä sinne ja toimittaa jumalanpalveluksen. Alttari on aina vähintään kolmannen tason korkeudella, koska niin se aina oli Egyptissä. Alttari oli aina korotettu, jotta ihmiset näkisivät jumalan mustaan pukeutuneen edustajan. Pappi tulee alttarille aina mustassa asussa ja toimittaa jumalanpalveluksen toimien välittäjänä jumalan ja ihmisen välillä. Sama tapahtuu oikeussalissa, kun istuu yleisössä rahvaan kanssa ja aita tai portti on välissä. Asianajajat voivat mennä portista sisään toimien äänitorvena ja välittäjänä tuomarin, tai "jumalan", ja ihmisen välillä yrittäen saada tätä antamaan vapauttavan tuomion. Tästä kaikki tämän päivän yhteiskunnassa juontuu.


Samanlainen kolmekerroksinen koroke löytyy myös USA:n kongressista:



















Huomatkaa myös roomalaiset vitsakimput eli "fasces", mistä johtuu sana "fasismi":



















Sama fasistisymboli Kolumbuksen ritareiden (joiden motto on "Amerikka katoliseksi") tunnuksessa:

















Paikka, jossa USA:n kongressi on, on Capitol Hill, kun Roomaa hallittiin paikasta nimeltä Capitoline Hill eli Capitolium, joka on korkein Rooman seitsemästä kukkulasta. Roomalainen fasismi siis pyörittää Amerikan hallintoa.

http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/12/washington-uusi-rooma.html

Amerikan sheriffeillä taas on yleensä virkamerkkina kuusisakarainen eli Saturnuksen tähti:
















Daavidin tähti on siis todellisuudessa Saturnuksen tähti eikä juutalainen symboli, joten miksi se on Israelin lipussa? Se selviää purkamalla nimi "Israel"; Isis (kuu/Venus), Ra (aurinko), El (Saturnus), taas sama mysteeriuskontojen kolminaisuus, joka löytyy myös jesuiittojen tunnuksesta IHS (Isis, Horus, Set).












Juutalaisten pyhäpäivä (sapatti) on lauantaina (Saturnuksen päivä), kristittyjen sunnuntaina (auringon päivä) ja muslimien perjantaina (Venuksen päivä). Muslimien pyhin paikka Mekassa on Kaaba, jossa yhdistyy Saturnus (musta kuutio) ja Venus (vihreä neliö):























Musta kuutio Saksassa

















Organisoidut uskonnot siis nivoutuvat esoteerisesti yhteen mysteeriuskontojen kautta, ja risti, Daavidin tähti ja puolikuu ovat alunperin pakanasymboleja.




Eikä unohdeta kaikille niin tuttua perinnettä, joka liittyy Saturnukseen. Nimittäin sormeen naimisiin mentäessä pujotettava sormus symboloi luonnollisesti Saturnuksen rengasta. Mitä kaikkia mysteerikoulujen riittejä tiedostamatta omaksummekaan...

Atlantean Conspiracy
Unhived Mind I
http://vigilantcitizen.com/?p=863